tiistai 30. joulukuuta 2014

PPPP

PPPP eli paitaa, pipoa, pyjama ja pöksyt. Olen ollut hurjan kiireinen marras-joulukuussa, lähinnä lahjaompeluiden vuoksi. Tässä aiemmin syksyllä valmistuneet ompelukset.
 
Itselle pipo. Multa on puuttunut hyvä ja mukava pipo jo kauan. Ja puuttuu edelleen. Mutta kyllä niitä kotipihalla pojan kanssa ulkoillessa pitää. Tähtitrikoo taitaa olla Myllymuksuilta.

 
 
Naperonutun ihanaan lumitraktoritrikooseen ihastuin ja siitä syntyi nappilistapaita pojalle joulukorttikuvaan. Kaveriksi pipo, jonka vuorena maastokuvioinen fleece, joka on ostettu Verhosalongista joskus. Housujen velour on kangashamstereista, resori omista jäämistöistä. Isompi pipo miehelle isänpäivälahjaksi samoilla kankailla.
 

Koko 104cm, siis reilut.

Paidan koko on 104cm, kaava OB:stä. Mahtuu varmaan vuoden päästä vielä. =D


 
Työkaveri tilasi pienelle pojalle tumput vanun kanssa ja ilman. Ne tulee tässä. Ihana tapa saada tilkkuja pois, mitä ei kuitenkaan raaski pois heittää. :)
 
 
Omalle pojalle paitoja akuuttiin tarpeeseen. Vanhat alkaa jäämään pieneksi, joten uusia tarvitaan. Kankaat kangashamstereista, Kangas keitaasta ja Metsolasta. Resorit ties mistä.
 






 
Sen verran on poika kasvanut, ettei enää oikein tahdo käyttää kokohaalariyöpukuja. Tosin nekin jäi alkusyksystä jo aika pieniksi ja yhden kaksiosaisen pyjaman ehdin jo kaupastakin ostamaan. Meillä käytetään vaippaa vain öisin ja tuntuu, että pissavahinkoja tulee nyt enemmän kun vauvana vaikka vaipassa ei olisi kuin yhden pissat. Sen verran levotonta taitaa yöuni nykyään olla. Nyt näitä kaksiosaisia pyjamia on kolme, vieläkään ei riitä... Tähtipyjaman kankaat kangashamstereista, resori Eurokankaasta.
 

 
Kovin olen siis ainakin yrittänyt olla ahkera ja vaatetta tulee kyllä ainoastaan tarpeeseen. Nyt tuntuu, että kasvaa hujahtaa tuo poikanen niin nopeasti, jotta vaatetta tarvii olla koko ajan ompelemassa. Sekös minua harmittaa... ;) Paitsi, että työt jonkun verran ompeluaikaa häiritsee. =D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti