keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Miikkarit

Miksi mulla ei ole aikaa ommella? Siksi kun nautin kesästä ja viimeisestä kuukaudesta kotona (elokuussa palaan hoitovapaalta sorvin ääreen). Tuntuu, että melkein koko ajan ollaan pojan kanssa menossa jossakin ja kotipäivinä on muutakin tekemistä kun ompelu. Osallistun facebookin saumanvara ryhmän ompeluhaasteeseen, jossa heinäkuun aikana ommellaan niin paljon kun sielu sietää. Saa nähdä, luultavasti jään viimeisille sijoille, vaikka ei siinä kai sijoituksia katota.
 
Facebookin ompeluelämää ryhmässä on kaavat ja ompeluohjeet Me&I tyylisiin haalareihin. Ikasyrin (?) velour suorastaan huusi, että he haluavat haalareiksi. Nämä velourit on kangashamstereista hamstrattuja, tuota sydänauto velouria löytyy myös ruskeana tuolta vaatehuoneesta; syksyä varten... Haalareiden resori on omasta jemmasta. Nepparit Veikon kangasmarketista.
 
Kankaat on siis pieniä paloja, eikä sydänauto velour olisi haalareihin riittänyt millään. Onneksi olin hamstrannut tuota oranssia velouriakin. En halunnut kohdistaa kankaita millään lailla, mielestäni ihan käyttökelpoiset haalarit tuli. Takalahkeet ovat toinen kuviollista ja toinen yksiväristä, kun ei enää riittänyt. Etu- ja takakappaleilla kankaat ovat siis eri kohdissa.
 
Kuten kuvasta näkyy, kävellään jo (pari päivää sitten täytti 1) ja kivointa hommaa on laatikoiden avaaminen ja tietty myös tyhjentäminen. Kaikkea jännää voi löytyä! ;)
 

Vähän on vielä lökäpöksymalli, mutta meneehän ainakin pidempään. Taisin sivusaumoihin lisätä pari senttiä leveyttä, jotta poika mahtuu kunnolla haalareihin sisälle. =D
 


5 kommenttia: