keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Vihaiset linnut

Näin leudoilla ilmoilla on hyvä tehdä tosi lämmintä vaatetta. :) Ei siis riitä, että kankaita hautoo vaatehuoneen hyllyillä, nyt haudotaan valmista paitaa vaatekaapissa kun on vähän turhan lämmin nyt pidettäväksi.
 
Ihmeellinen talvi on kyllä ollut, tänne puolelle Suomea tuli ensilumi joulukuun alussa ja suli melko pian pois. Sitten olikin leutoa pitkälle tammikuuhun kunnes iski kivat pakkaset. Luntakin saatiin vihdoin ja viimein. Nyt taas melkoset vesikelit, onneksi lumet on edes vähän pysyneet maassa.
 
Tykkään kovin Beagle Boy -kaavasta, sillä olen tehnyt nyt muutaman hupparin. Poitsulle tehty route66 huppari vaan on jo pieneksi jäänyt, tarvisin kaavoihin lisää leveyttä etu- ja takakappaleisiin sekä hihoihin. Yritän taitojeni mukaan leventääkin, joskus jopa onnistuen. Nyt tein hupparin koossa 98cm (poitsu on siis 1v7½kk ja käyttää normisti 86-92cm vaatteita) ja tässä on kyllä tilaa kivasti. Jopa helmassa on pituutta "tarpeeksi", hyvä ettei näytä tunikalta. ;) Sovituskuvia en saanut, kun poika ei ollut yhteistyöhaluinen eikä halunnut pukea paitaa silloin päälle. Ai miten niin uhmis?? :)

Huppuakaan en viitsinyt vuorittaa, kun on paksu kangas muutoinkin. Hupun ja hihojen kangas on EK:sta, paksua neuloksen oloista collegea. Takapuoli tässä kankaassa harjattu. Resori omista varastoista.

Angry Birds college on siis todella paksua ja takapuoli on harjattua, eli siellä on semmosia "karvoja" (jotka ihanasti leikatessa leviää ympäri huonetta ;p ). Kangas on Facen kangashuutokauppa-ryhmästä.

Argh, huomaa että on otettu kännykällä kuvat!! Ei pitäis sortua siihen enää!!! Tässä näyttää, että helma olisi leveämpi, mutta näin ei ole. Kangas vaan on niin paksua, että se ei suoristu kunnolla. Toki helmasta tuli vähän venynyt helmapäärmeen jälkeen, siinä siis kaksoisommel kaksoisneulalla. En ymmärrä, miksi näin kävi, joululahjaksi tekemässä tämmöistä ongelmaa ei ollut. No, kelpaa tämä meidän poitsulle kyllä silti!
 
Olisi kiva, jos jättäisit sivuilla käymisestä jonkun merkin! :)


2 kommenttia:

  1. Hieno huppari ja varmasti pojalle mieluisa kangas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poika ei ehkä kankaan päälle ymmärrä, koska on vielä niin nuori. =D Voi toki sitten vanhempana katsoa kuvista, että on ollut "ajan hermolla". ;)

      Poista