maanantai 17. helmikuuta 2014

Vinoraidasta aakkosiin

Nyt olin ajoissa. Isäni synttärilahjan jälkeen aloin jo työstämään näitä, onneksi olin näihin sentään saanut kankaat hommattua ajoissa. Tai no, vinoraita oli ainut, minkä ostin uutena, muut olin ostanut jotain muuta tarkoitusta jo aiemmin. Kuvissa näkyvä svetariliivi piti olla joululahja, mutta kun aika ei antanut myöten toteuttaa kaikkia mahtavia ideoita.
 
Ihana tunne, kun saa noita kankaita vähän vähemmäksi tuolta vaatehuoneesta. Tuntuu, että niitä alkaa vyörymään jo työhuoneenkin puolelle. Ihana mieheni osti minulle kankaita varten lipaston ja avohyllyn siihen päälle ( <3 ), mutta en ole voinut vielä ottaa niitä käyttöön, kun ne pitää kiinnittää toisiinsa. Eikä vielä sijoituspaikkakaan ole täysin selvillä. Ilmeisesti hänelläkin on mennyt hermo, kun ei vaatehuoneesta tahdo enää muuta löytyä kun kangaspinoja toisensa jälkeen.
 
Ystäväni lapsista kaksi täyttää vuosia helmikuussa. Koska kevät kolkuttelee jo ovella, on ihana tehdä jotain raikasta ja värikästä ja pirteää. 15 vuotta täyttävälle tytölle tilasin Ikasyriltä turkoosia (kuuluu lempivärivalikoimaan) vinoraitaa visiona uusimmasta OB:stä lepakkopaita ja sehän siitä tuli. Koko 170cm, eikä yhtään liian iso. Ilmeisesti lahjan saaja ei kovin pidä löysistä vaatteista, mutta tämä taisi kuitenkin edes vähän miellyttää silmää, tai sitten oli vain kohtelias. :) Hihojen päällisaumassa oleva musta joustopitsi paikallisesta kangaskaupasta.
 
 
Kangasta olin tilannut vain metrin ajatellen, että kyllähän se riittää. No eipäs riittänytkään. Takakappale on siis tehty kahdesta kappaleesta, sauma keskellä. Tosin raidat jatkuvat hienosti oikeista kohdista, eikä saumaa välttämättä huomaa.


 
Saman perheen poika täytti 10v. Miten aika rientää?? Pojan ainakin yksi lempiväri on limen vihreä ja saamansa pitää. Hupparin aakkos-trikoo on Veikon kangasmarketista ostettu joskus viime vuoden loppukesästä. Aiemmin olen tehnyt siitä omalle pojalle paidan, samaa oli turkoosilla pohjallakin. Tämän hupparin kaava on Skyline ja koko 134cm OB:stä 4/13. En vuorittanut huppua, joten en myöskään laittanut sirkkoja enkä nyöriä hupun reunaan. Trikoo on itse asiassa aika ohkasta, joten kokeilin ompelukoneen hunajakenno-ommelta. Kangasta ei riittänyt molempiin hihoihin (lyhyisiin hihoihin olisi riittänyt, mutta halusin pitkät hihat), joten toinen hiha Kangashuutokauppa-ryhmästä ostettua hieman jämäkämpää trikoota. Mielestäni sopii aika hyvin. Raidallinen resori Pehemiältä.
 


Isommankin olisi voinut tehdä, ei ole paidassa paljoa kasvunvaraa...
 
Liivi on OB 6/10 lehdestä Donald svetariliivi koossa 134cm, ei kylläkään vuoritettuna. Kangas on EK:sta, resori Pehemiältä. Napit paikallisesta kangaskaupasta.
 

 
Kangas on jotain neulosta, mielestäni collegea, harjattua ja nurja puoli on siis "karvainen". On melkosen paksua ja varmaankin lämmin. Samaa kangasta käytin pojan (edellinen postaus) ja pojan serkun huppareissa.

 
Toivottavasti saajat pitivät lahjoistaan! Kakku oli hyvää! :)
 
 


10 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia! Tykästyin ihan tuohon Donald -liiviin, todella taitavan näköinen! Mahtoi sankari tykätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin sankari kysyttäessä sanoi olevansa tyytyväinen lahjoihinsa.

      Poista
  2. Aivan mielettömän ihania ompeluksia. Itse haaveilen vinoraidasta ommellusta paidasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vinoraita oli kyllä magee kangas, toimis ehkä minullakin. :)

      Poista
  3. Vinoraidat on kauniit. Ja upea tuo liivi! :)

    VastaaPoista
  4. ♥ Kiitos vielä tätäkin kautta. Kyllä lahjat ovat mieluisat.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Jännä kun minä itse ajattelin tuosta liivistä että on tylsä ja siksi lisäsin raidallisen resorin, josta ajattelin ettei se sovi tuohon yhtään.

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita. :) Mutta oijoi. Tuo liivi on kyllä tosi ihana!

    VastaaPoista