maanantai 30. toukokuuta 2016

Elämä on laiffii

Lapsiperheessä lienee tuttua, että vanhempien kesälomat on eriaikaan. Näin meilläkin tänä kesänä. Toukokuussa oli yksi yhteinen lomaviikko ja elokuussa on toinen. Toukokuun lomaviikkoa varjosti korvatulehdus, mutta käytiin silti hotellireissulla Helsingissä Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Päivät oli lämpöisiä mutta tuulisia. Kivaa meillä silti oli. Matkustettiin bussilla ja metrolla ja raitiovaunulla. Ne lienee mieleenpainuvimmat. Ja Linnanmäen merirosvolaiva, pääsi sinne ensimmäistä kertaa.

 Metrossa.
 Iskäkin uskalsi laitteeseen
 Merirosvolaivassa.
 Saatiin kutsu serkkuni tytön 2v synttäreille. Tyttö pitää pupuista. Ensin meinasin tehdä applikoinnilla pupun paitaan, mutta löysinkin tämän Metsolan Pupu Tupuna trikoon. Osui ja uppoa. 😁 🐰
 Kaapista tuli esiin myös ns ufo. Tämän olen tehnyt jo parisen vuotta sitten, ei kuitenkaan koskaan mahtunut omalle pojalle ja napit jäivät ompelematta. Nyt ompelin napit ja lahjoitan tämän jollekin jolle tämä sopii. Kaava Ottobre design Grandpappa's koossa 92cm. Kangas hamstereista, Murun neulosta. Ihanan pehmeää.

Ja seuraavat synttärit olivat jo kulman takana. Viikonloppuna juhlittiin veljen nuoremman tytön 3v synttäreitä. Tein Ottobre design lehdestä Watercolour mekon yksinkertaistettuna, koossa 104cm. Aikamoinen homma, en omista framilon nauhaa vaan teen rypytykset ompelukoneen pisimmällä tikillä. Aika ihana tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti