lauantai 15. elokuuta 2015

Kierrätysompelu

Jo kauan aikaa sitten sain hieman siivottua vaatekaappiani ja löysin sieltä muutamat raskausaikaiset farkut sekä muutamat pieneksi jääneet (kutistuneet mokomat). En halunnut niitä pois heittää, jotain piti siis keksiä.

Ihan ensimmäiseksi tein pojalle shortsit. Vai capritko näistä tuli? Koko taitaa olla 104cm ja nyt kesällä on tullut todettua, että resori ei ole hyvä tai ainakin sen pitäisi olla tiukempi. Ehkä ensi kesäksi (nämä mahtuvat siis vielä ensi kesänäkin, onneksi) laitan resorin sisään kuminauhan. Kaava on jostakin Ottobre Design lehdestä.
Edestä.
 
Polvipussit jo valmiiksi.

 Takaa.

Nämä siis ommeltu silloin kun oli tarve vielä pitkille kalsareille... =)

Nopeasti syntyi myös kännykkäpussi ukolle.

Ja mitä jäi jäljelle??
 Vain taskut, kuminauhat ja napit.

Tässä seuraava projekti. Tämän valmistuminen kestikin sitten hieman kauemmin. Valmistui se kuitenkin. Kaava taasen Ottobre Design, olikohan Cool Dude? Koko 104cm, mahtuu myös ensi kesänä. Tänä kesänä ei oikein ole ollut tälle jostain syystä tarvetta.


 Mukavasti on osunut kaikki kappaleet farkkujen samoihin kohtiin, ei näytä niin tilkkutyölle.

 Takana yksi vaaleampi kohta.


 Pinssi rintaan, koska isilläkin on semmoinen farkkutakissaan.

Söpö. =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti