keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Route 66 ja kesää odotellessa

Tuo kuuluisa Route 66. Olen ajanut sitä pitkin Arizonassa. Hotellimme sijaitsi sen tien varrella ja aamiaisella käytiin vieressä sijaitsevassa Galaxy Diner'ssa, joka toi mieleeni Clint Eastwoodin elokuvat.
Sain vasta äskettäin tietää lehdestä nimeltä Ottobre. Vaatteiden kaavoja vauvoille, isommille lapsille ja naisille. Kirjastosta saa lainattua, vielä en ole itselle tilannut. Ottobrestä saa myös kankaita.
En siis voinut vastustaa kiusausta nähtyäni Ottobren college-kankaan, jossa lukee Route 66... Pojalle siitä olikin helppo tehdä paita ja koristella housuja. Kaavat on myös Ottobrestä, nimeä en nyt muista. Saattoi olla joku baby basic niminen kaava. Molemmat on kokoa 92cm ja varaa piti olla. Hupsis, paita onkin vatsan kohdalta sopiva jo nyt, housut on reilut. No, eiköhän paita mene vielä myöhemminkin. Mieheni ehdotti, että myyn paidan. En voi, koska se herättää minussa niin paljon ihania ja mahtavia muistoja, joita voin pojalle joskus kertoa kunhan kasvaa (ja tykkään noista vaatteista tosi paljon!).




Olen kesän ihminen vaikka olen syntynyt joulukuussa. Kesällä on ihanan lämmintä ja voi mennä rannalle ja uimaan ja grillata tai olla muuten vaan pihalla. Kesällä tyhjenee pää. Hihattomat paidat/bodyt on melkosen söpöjä vauvoilla. Tein minäkin omalleni sellaisen kesäksi. Kangas on EK:sta joulunalla hamsrattua, kaava Ottobrestä, Diamond Deer. T-paitojakin tarvitaan kesällä. Yhdestä Ottobren kankaasta valmistui sellainen pojalle. T-paitoja on ihana tehdä, ne valmistuu niin nopeasti. Ainut huono puoli on se, että en ole vieläkään (!) saanut aikaiseksi käytyä ostamassa kaksoisneulaa vanhaan hyvin palvelleeseen Husqwarnan Finntikki ompelukoneeseeni päärmäyksiä ja resorikanttauksia varten... On niin hidasta ommella kahteen kertaan sama sauma.





Facebookin kangashamsterit-ryhmästä ostin traktorikuvioista joustofroteeta, ihanaa kerrassaan. Meidän pojan serkkupoika on hulluna traktoreihin, vaikka kaupungissa asuukin. Tietysti hänelle piti tehdä kankaasta lyhythihainen paita, pitkähihaista ei olisi saanut vaikka pipoa en olisi tehnytkään. Pipon vuori on trikoota, menee nyt keväällä jos vaan mahtuu...

Seuraavat työt on jo leikattuna. Voi kun pääsis taas ompelemaan.. ;)

4 kommenttia: