keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pienet sammakot ne lystikkäitä on.

Olen syntynyt 1970-luvulla. Olen ollut lapsi 1980-luvulla. Olen ollut mieletön Dingo-fani 1980-luvulla. Olen käynyt muutamassa Dingon konsertissa aikanaan ja myöhemmin kun yrittivät comebackia. Olen jonottanu (ja saanut, kiitos äitini) valokuvia ja nimikirjoituksia ennen keikkaa. Olen hamstrannut ja käyttänyt niitä ohuita rannekoruja, joita Neumannkin käytti. Olen ajanut fillarilla kovaa lähikipsalle sifonkihuivit ranteissa ja pyörän tarakassa hulmuten (varmaan upea näky). Sanottakoon vielä, että tykkään edelleen Dingon biiseistä. Olen ostanut kaikki Dingon tuotannot cd-levyinä. Sifonkihuiveja ei ole enää tallessa, harmi.

Tämän kankaan tilasin kimppatilauksena Saksasta Michas Stoffecke'lta. Alkuun en sitten kuitenkaan livenä kovin tykännyt kankaasta ja kun tuli muita ihania kankaita ostettua, sammakkotrikoo jäi hyllyyn. Siivotessani kangashyllyä, otin sammakot käsittelyyn ja päätin tehdä niistä jotakin. Käpälöidessäni kangasta huomasin sen olevan aivan ihanan pehmoista materiaalia ja päätin sen sopivan parhaiten pyjamaksi. Kaavoina pyjamassa käytin OB:n tavallisen t-paidan ja housujen kaavoja koossa 92cm. Paitaan lisäsin kyllä pari senttiä keskelle eteen ja taakse sekä sivusaumanvaratkin leikkasin aika reilulla kädellä. Eipähän ole pieni... Kaikki kaavat tuntuvat olevan melkosen hoikille suunniteltuja ja meidän kuulantyöntäjälle ne ovat vähän nafteja. Pyjaman resori on omista kätköistä.

 






Kangasta jäi, joten päätin tehdä vielä lopusta paidan, kaava ja koko sama kuin pyjamassa. Siihen kyllä tarvitsin jo yksiväristä trikoota lisäksi. Sitä olin ostanut EK:sta edellisessä postauksessa nähtyihin muffinssiompeluksiin. Tosi hyvin kävi yksivärisen sävy sammakoiden turkoosin sävyn kanssa. Resori omista kätköistä.



Pari vauhdikasta sovituskuvaa pyjamasta.


Ihanan väljät vaatteet! :)

6 kommenttia:

  1. Kiva pyjama ja paita! Mutta eikös tuo ole sammakko, joka kankaassa pomppii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Sainpas aamun ekat naurut kun tämän luin!! :) Siis huomaa, että eilen illalla väsyneenä tämän kirjoitin ja jotenkin noi sammakot näytti ihan apinoille. Tai ainakin ne apinoi. ;p
      Kiitos kun korjasit asian, minäkin nyt vähän muokkasin tekstiä... Ehkä tämä työnteko ei sittenkään sovi mulle... ;)

      Poista
  2. Äh, sammakot ja apinat :D. Kuka noista elikoista pitää niin lukua. Ihana setti ja jotkut kankaat vaativat enemmän makustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta eikös vaan olekin vähän apinan näköisiä??? :) Kiitos!

      Poista
  3. Ompahan ihana sammakko-setti :) Ja Dingo, fanitettu on, mutten koskaan keikalle edes päässyt... Ja tykkään edelleenkin..ja osaan jopa laulutkin ulkoa, ainakin osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin osaan laulut ulkoa, melkein kaikki! :) Sinusta on tullut jopa blogini seuraaja, kiitos siitä! <3

      Poista